Ovulaatio tapahtui eilen. Alavatsa oli aamun/aamupäivän kipeä, sellasta lievää menkkajomotuksen tyyppistä. Myöhemmin päivällä vihloi vasemmalta puolelta. Illalla ovistesti näytti jo negatiivista, ja tänään aamulla viiva oli jo tosi haalea.
Jos tärppäsi, hedelmöittyminen on tapahtunut ihan näinä hetkinä. Viikon päästä blastokysti kiinnittyisi kohtuun, jonka jälkeen alkaa hCG-hormonia alkaa muodostua. Oletetut kuukautiset alkaisivat 9.7, ja first response -raskaustestin voisin tehdä kuusi päivää ennen sitä, eli ensi viikon perjantaina.
Nyt odotellaan! :)
torstai 25. kesäkuuta 2015
keskiviikko 24. kesäkuuta 2015
Minä toimin!
Tänään ovulaatiotestiin pamahti plussa, vihdoinkin!
Nyt täytyy pidättäytyä pari päivää tai käyttää suojaa, vauvansiemenet on viimeksi jaettu toissapäivänä, 22.6. Tämä kuulostaa niin oudolta, kun nyt olisi juuri se paras hetki tulla raskaaksi :D. Mutta tytön saaminen on hieman kinkkisempi juttu. Saapa nähdä, onko magnesium- ja kalsiumlisät tehneet tehtävänsä.
Eilen oli jännä olo. Olin äkkipikainen kotona ja hermostuin miehellekin ihan mitättömästä syystä. Asia kuitenkin saatiin sovittua ennen kuin lähdin iltavuoroon. Töissä sitten taas olin ihme hihittelijä ja joka asia nauratti. Ja IHAN KOKO PÄIVÄN vatsassa oli jännitysolo, olin innoissani ja jännittynyt tuntemattomasta syystä. Olen täysin varma, että mielikin valmistautui ovulaatioon. Eilen aamulla halusin hiplailla pitkästä aikaa poikien ikivanhoja vauvavaatteita, ja samalla tuli pieni itku. Saas nähdä millä mielellä tänään jatkuu, täytyy vaan erottaa tää plussainnostus muista mielialoista :D. Ainoa oire tänään on ollut vatsakipu.
Mua ei nyt edes kiinnosta alkaako kuukautiset parin viikon päästä, tai tuleeko plussaa raskaustestiin vai ei. Oon vaan niin loputtoman onnellinen siitä, että mä ovuloin, luultavasti vuosien, tai ainakin kuukausien tauon jälkeen. Vihdoin mulla on jokin konkreettinen merkki, josta voin laskea esim. kierron pituutta.

maanantai 22. kesäkuuta 2015
Etsintä jatkuu
Kohdunsuu noussut muutaman päivän ajan ylemmäs, valkovuoto paksua, runsasta ja tahmeaa, ei venyvää. Oppikirjan mukaan ovulaatio saattaa olla tulossa, mutta ihmiskeho on niin ailahtelevainen. Katsotaan.
perjantai 19. kesäkuuta 2015
Hengitä syvään
Raskaustestit tehty, ja kaksi negatiivista niistä tuli. Kuukautisia ei kuulu vieläkään. Olen tehnyt muutaman hedelmällisyystestin, joista pitäisi saada nega (=raskautuminen mahdollista), mutta olen saanut vain positiivisia tuloksia. Ovulaatiotestejä olen jatkanut, ja viiva on alkanut voimistumaan, mikä ei sinällään merkitse mitään, koska se voi vaihdella paljonkin kierron eri vaiheissa. Tässä nyt kuitenkin kolme viimeisintä:
Ei se vieläkään plussa ole. Juteltiin miehen kanssa asiasta, ja sovittiin, että jos syyskuuhun mennessä en löydä ovulaatiota testeillä, niin sitten käyn juttelemassa tutulle gynekologille asiasta. Harmittaa, mutta vauvaa ei saa pakottaa alulle. Jos kroppani ei ole valmis uuteen raskauteen, niin raskaus ei ala. Ja siihen voin vaikuttaa elämällä terveellisesti ja nostamalla rasvaprosenttia lähemmäs normaalia. Lapsettomuudesta ei kuitenkaan ole kysymys, kun minulla on jo kaksi tervettä poikaa.

torstai 11. kesäkuuta 2015
Dpo 7
Tänään on ollut vaikka minkälaisia oireita.
Olen ollut koko päivän kiukkuinen. Suututin mm. työpaikkamme siivoojan, koska suustani pääsi sammakko. En KOSKAAN sano mitään pahaa kellekään, varsinkaan jollekin puolituntemattomalle siivoojalle, Mutta nyt pääsi kyllä niin iso sammakko, ettei toista nähdä. Olin myös kärttyisä työkavereille ja aviomiehelle... Halut mm. tipotiessää. Täytyy huomenna pyytää kaikilta anteeksi.
Vatsaoireet: mahassa kiertää ja kuvottaa.
Valkovuoto vetistä ja runsasta, tuntuu "valuvan" pikkuhousuihin..
Itkuherkkyys.
Jokohan ne menkat tän kierron jälkeen alkais, sais jonkin syyn näille oireille.
tiistai 9. kesäkuuta 2015
Maltti on valttia
Vähän tuntemuksia ovulaation jälkeen:
4.6/5.6 ovulaatio, 4.6 runsaasti ovulaatiolimaa
dpo 1/2 ei erityisiä tuntemuksia, limat loppui kuin seinään.
dpo 2/3 ei erityisiä tuntemuksia
dpo 3/4 yöllä tuli paha olo, luulin että maha on sekaisin, mutta olikin ummetusta. Oksetti, mutta ei tullut mitään kuitenkaan ylös. Luulin, että tulen vatsatautiin, onneksi en tullut!
dpo 4/5 Illalla oli paha olo
dpo 5/6 turvottaa
Ei mitään tavallisuudesta poikkeavia oireita, mulla on usein kierron tuossa vaiheessa vähän huonoa oloa. Testaan ovulaatiotesteillä vielä ovulaation jälkeenkin, seurailen vahvistuuko ovulaation jälkeen kadonnut viiva. Ja tänään ainakin oli taas melko vahva, sanoisinko että puolet testiviivan vahvuudesta. Jännittää, pelottaa, ja tiedän, ettei saa alkaa stressaamaan. En millään haluaisi saada menkkoja aikaiseksi lääkkeillä, toivon sydämmeni pohjasta, että ne alkaisivat luonnostaan ja voisin seurata kiertoa siten tarkemmin. Ja mikä tärkeämpää, tietäisin, että kehoni toimisi oikein! Rasvaprosenttini on pudonnut viime vuosina, ja oli viimeisimmässä mittauksessa vain 16,7. Tämä on erittäin todennäköisesti syynä kuukautisten puuttumiseen ja ovulaatiotestien haaleisiin viivoihin.

maanantai 8. kesäkuuta 2015
Olemme palanneet
Tunsin stressitasojeni nousevan, kun olin niin kiinni tässä blogissa ja ovulaation etsimisessä, että oli parempi sulkea blogi hetkeksi ja keskittyä ihan muihin juttuihin. Ovulaatiotakaan ei näkynyt eikä kuulunut - ennen kuin viime viikolla!
Aloin testailemaan ovulaatiota taas viimeviikon tiistaina 2.6, kun tuntui vaan siltä, että se taitaa lähestyä. Ihan vain sellaisen tunteen perusteella se sitten löytyikin. Ovulaatiolimaa oli runsaasti keskiviikkona ja torstaina, silloin myös ovulaatiotesti näytti vahveempaa kuin ennen, ei tosi päiväpissalla ihan yltänyt testiviivan tasolle. Mutta ainakin se oli jo lähellä, ellei tapahtunutkaan. Mehän sitten toimittiin, ei tosin keskiviikkona, eikä torstaina, vaan heti tiistaina, koska se tyttö olisi vieläkin niin toivottu. On poikakin, mutta.... :)
Tässä sitten jännäillään. Nyt on ehkä dpo 3-4. Meillä on tuolla First Response -raskaustesti odottamassa, jonka aion tehdä kuusi päivää ennen oletettujen kuukautisten alkamista, ainakin paketissa luvataan testin löytävän tarpeeksi raskaushormonia jo silloin. Sehän olisi sitten tämän viikon lauantai, kun testin voisi tehdä. MUTTA: en ole vielä edellisen raskauden jälkeen saanut yhtiäkään kuukautisia, eli en tiedä yhtään kiertoni pituutta. Ennen lastensaantia se oli 30vrk, mutta sen jälkeen en ole saanutkaan enää tätiä kovinkaan monesti kylään. Toki ammattini puolesta myös tiedostan sen, että kierron pituus voi muuttua ja ovulaatiotakaan ei välttämättä ole vielä oikeasti tullut. Raskaaksi tuleminen voi kestää vielä.
Näissä tunnelmissa meillä aloitetaan uutta työviikkoa!

Tilaa:
Kommentit (Atom)