| Tässä kuopus nukkumassa <3 Tein tuollaisia harmaita vauvanvaatteita itse, tekisi mieli kaivaa ne jo takaisin esiin :) |
Tunnustan! Olen ajatellut noin ja olen googlettanut "tytönteko-ohjeita", olen lukenut ihmisen biologiaa ja erityisen tarkkaan olen lukenut kohdat hedelmöittymisestä, sukupuolen määräytymisestä, geeniperimän vaikutuksesta sukupuoleen ja miesten siemennesteen koostumuksesta. Kyllä vain! Myös kätilöt ovat ihmisiä. Kyllä te kaikki varmasti tiedätte sanomattakin, että vaikka se sitten olisi poika, ihan yhtälailla me häntä tullaan rakastamaan. Täytyy sitten vaan hommata se omakotitalo, jonne mahtuu muutama lisää... ;P
Lapsen sukupuoli määräytyy alkion ollessa noin kuuden viikon ikäinen, jolloin sukupuolirauhasesta kehittyy joko munsarjat tai kivekset. Sukupuolen määräytyminen monen tekijän summa, ja ajattelin nyt vähän jaotella tähän omia havaintojani sukupuoleen mahdollisesti vaikuttavista asioista. Loppuun teen sitten listan niistä asioista, joita itse kokeilemme.
Sattuma ja todennäköisyys
Joidenkin tutkimusten mukaan kolmas lapsi on useimmiten samaa sukupuolta kuin toinen lapsi. Ja jos perheessä kaksi ensimmäistä lasta on tyttöjä, myös kolmas on useimmiten tyttö. Tämä ei kuitenkaan ole absoluuttinen totuus, mutta joitain viitteitä tämänkaltaiseen jonoutumiseen on olemassa.
Äidin ravinto ja stressi
On havaittu, että sotien aikana syntyy eniten tyttöjä, kun taas sotien jälkeen poikien syntyminen on runsaampaa. Tästä on päätelty, että äidin stressitaso ja/tai ravinnonsaanti voisivat olla jonkinlaisessa yhteydessä vauvan sukupuolen määräytymiseen. Täytyykö siis alkaa stressaamaan ja nälkiinnyttää itseään saadakseen tytön? Niin pitkälle en kuitenkaan itse lähtisi. Äidin terveys on kuitenkin ensisijaisen tärkeässä asemassa sikiön kehityksellä ja yleensäkin raskauden alkamiselle.
Erään hollantilaisen tutkimuksen mukaan näyttäisi kuitenkin yllättävän vahvasti siltä, että kalsiumpitoisia hedelmiä ja vihanneksia nauttivat naiset saavat todennäköisemmin tyttölapsen, kuin poikalapsen. Tutkimukseen oli osallistunut yhteensä tyttöä toivovaa 172 paria. "Perheissä oli jo ennestään yhteensä 358 poikalasta ja vain kaksi tyttöä." Naiset muutti ruokavaliotaan yhdeksän viikkoa ennen mahdollistahedelmöittymisajankohtaa, jotta saisivat enemmän kalsiumia ja magnesiumia verenkiertoonsa. "Tämän lisäksi heille annettiin tärkeitä vitamiineja sisältäviä tabletteja päivittäin, heidän veriarvojaan seurattiin sekä heidän tuli opetella tunnistamaan kaikkein hedelmällisin ajankohtansa kuukaudessa." Tämä on siis aloitettava hyvissä ajoin jos meinaa, koska tosiaan ravintoainepitoisuudet ei kovin ripeään tahtiin kohoa elimistössä. Itse ajattelin kokeilla!
"Tutkimuksen päätyttyä voitiin katsoa, että 32 ohjelman suorittaneesta naisesta oli täyttänyt kaikki annetut ohjeet. Heistä2 81 % eli 26 äitiä synnytti tyttölapsen ja vain kuusi sai pojan." Eli aika hyvin tämän perusteella voisi jo sanoa kalsiumin ja magnesiumin vaikuttavan sukupuoleen. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon se, että perheissä tosiaan oli aiemmin jo paljon poikia eli olisi ihan hyvin voinut olla todennäköistä, että seuraava lapsi olisi ollut tyttö ilman ravinnonmuutoksiakin.
Lukaisin nopeasti alkuperäisen tekstin ja poimin sieltä tarkempia ohjeita:
"All food preparation had to be without salt and an ample amount of dairy products had to be consumed (at least 500 g/day). A normal feeding pattern could be followed, including bread, vegetables, fruit, meat, rice and pasta. The intake of potatoes was limited because of its high potassium content. The effect of the diet was enhanced with daily food supplements: 400–600 mg magnesium (Orthica; Almere, The Netherlands), 500–700 mg calcium (Solgar; Leonia, NJ, USA), and 5–7.5 μg vitamin D (Davitamon; Chefaro, Rotterdam, The Netherlands), depending on the initial blood values. Based on previous experiences, the objective of the diet was to obtain a Na+ value of at most 140 mmol/l and an increase in serum Ca2+ concentration of at least 0.1 mmol/l. The effect of the diet was checked after 5 weeks by a second serum analysis. The diet was maintained during a period starting at least 9 weeks before planned conception, until a pregnancy home test provided proof of pregnancy. In most cases, the diet was started at the beginning of the menstrual cycle, two and a half cycles before planned conception. One last blood sample was taken as soon as possible – no more than a couple of days – after confirmation of pregnancy by positive home test, to check whether the blood values were still at the correct concentrations. The participant could then discontinue the diet. If the blood concentrations showed insufficient effect after 5 weeks, diet and food supplement levels were adapted accordingly and blood values were checked again after 4 weeks.
All participants were trained for self-examination and before becoming pregnant, they were asked to monitor from four to six menstrual cycles to be able to predict the moment of ovulation as accurately as possible. This was done by registering basal body temperature, consistency of cervical mucus, cervical position, os diameter and cervix texture. Home-use ovulation prediction tests based on urinary LH surge (Clearblue; Unipath, Bedford, UK) were used to accurately gauge these observations (Grenache and Gronowski, 2003). Ovulation was assumed to take place 1 day after the start of the LH surge. Couples were advised to have regular intercourse, but to refrain from having intercourse in the period from 2 days before to several days after ovulation.
The study protocol required that the diet was followed uninterruptedly for at least 9 weeks preceding pregnancy, that blood samples were analysed before starting the diet and shortly after pregnancy, that the timing interval was determined using fertility charts and ovulation tests and that proof of the baby’s sex was obtained. The group of participants satisfying these basic requirements will be referred to as protocol group. Other subjects were excluded from those analyses for which data were incomplete."
Tässä kerrotaan, että tutkimuksen aikana ruokavalio pidettiin normaalina leivän, kasvisten, hedelmien, lihan, riisin ja pastan osalta, mutta suolaa ei saa käyttää ruoanvalmistuksessa ja maitotuotteita tulee nauttia ainakin 500g vuorokaudessa. Perunoita tuli välttää, koska ne sisältävät runsaasti kaliumia, joka puolestaa tukee poikaraskautta. Lisäksi vaikutusta parannettiin päivittäisillä ravintolisillä, eli magnesiumia otettiin 400-600mg/vrk, kalsiumia 500-700mg/vrk ja D-vitamiinia 5-7,5μg/vrk.
Testiin osallistuneita naisia kehotettiin tutustumaan omaan kiertoonsa ja tunnistamaan oma ovulaationsa 4-6 kuukautiskierron ajan. Se voidaan tunnistaa kehon lämpötilan muutoksista, kohdunkaulan liman muutoksista, kohdunkaulan asemasta (ovulaation aikana vähän ylempänä kuin normaalisti) sekä kondunsuun pehmeydestä (pehmeä, jopa vähän auki ovulaation aikaan).
Sukupuolielämä pidetään muuten normaalina, mutta 2 päivää ennen ja useita päiviä ovulaation jälkeen tulisi pidättäytyä yhdynnästä.
Voitte lukea koko artikkelin täältä: http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=7276596 ja täältä: http://www.rbmojournal.com/article/S1472-6483(10)00549-3/fulltext
Myös Times Online on ottanut selvää ravinnon ja vauvan sukupuolen yhteydestä. Tästä kerrotiin Terve.fi -sivuilla näin:
Naisen ruokavaliolla voi olla merkitystä syntyvän lapsen sukupuoleen. Runsasenergistä ja vitamiinipitoista ruokaa ennen hedelmöitystä nauttivat naiset synnyttävät todennäköisemmin poika- kuin tyttövauvan.
Erityisen tärkeä näytti olevan aamiaisen rooli, koska aamiaismuroja syöneet naiset saivat suurimmalla todennäköisyydellä poikavauvan.
Proceedings of the Royal Society B: Biological Sciences-lehdessä julkaistun uuden britannialaisen tutkimuksen mukaan 56 %:a runsaasti energiaa sisältävää ruokavaliota ennen raskautta nauttivat naiset saivat poikavauvan, kun taas niukkaa dieettiä nauttivista vain 45 %:a synnytti pojan.
Tutkimuksessa oli mukana 740 naista. Tutkijat kertovat tulosten viittaavan mahdollisesti siihen, että suuret määrät glukoosia voisi lisätä enemmän mies alkioiden kasvua ja kehitystä.
Tulokset voivat selittää sitä, miksi poikavauvoja syntyy länsimaissa nykyään vähemmän. Niukkaenergiset dieetit kun ovat tänä päivänä suosiossa.http://www.terve.fi/raskaus-ja-odotus/tytto-vai-poika-ravinnolla-merkitysta-vauvasi-sukupuoleen
Vau.fi -sivustolla kehotetaan nauttimaan happamuutta tukevia ruokia, kuten lihaa ja maitotuotteita. Kasvikunnan tuotteista kannattaisi suosia greippiä, ananasta, karpaloita ja taateleita.
Siittiöt ja yhdynnän ajoittaminen
Olen lukenut ja kuullut ristiriitaista tietoa siittiöiden nopeuden ja sukupuolen yhteydestä. Väitetään, että nopeat ja hauraammat siitiöt ovat ns. poikasiittiöitä ja hitaammat, kestävämmät siittiöt tyttösiittiöitä. Joidenkin tutkimusten mukaan sukupuolella ei kuitenkaan ole minkäänlaista vaikutusta siittiöiden nopeuteen.
Jos tämä kuitenkin pitää paikkansa, tulisi yhdyntä ajoittaa 3-5 vuorokauden päähän ovulaatiosta. Tällöin ovulaatiohetkellä nopeita poikasiittiöitä on jo poissa pelistä ja tyttösiittiöillä on suurempi mahdollisuus päästä hedelmöittämään munasolu. Oma ovulaationi on vielä hukassa, joten se pitäisi nyt ensin saada selville. Jos sitä ei muutamassa kuukaudessa löydy, täytyy kääntyä lääkärin puoleen. Toivon ovulaation tapahtuvan loppukuusta, jotta ensikuun ovulaatioon mennessä olis ruokavalio ehtinyt jo vähän vaikuttamaan.. Tästä 9vk eteenpäin olisi vasta 7.5, eli toukokuun ovikseen mennessä pitäisi kalsium- ja magnesiumarvojen olla nousseen.
Noin 15min ennen yhdyntää voi sitruunavesisuihkaus alapäähän auttaa eliminoimaan poikasiittiöitä. Itse en kätilönä tätä kyllä suosittele, koska hiivatulehduksen riski kasvaa liian suureksi. Myös liika happamuus on pahaksi raskaudelle, ei ne tyttösiittiötkään nimittäin ihan kaikkea kestä. Emättimen happamuuden on kuitenkin todettu suosiva tyttösiittiöitä, ja tähän voi koettaa vaikuttaa juurikin sillä happamalla ruokavaliolla, josta oli ylempänä puhetta. Netistä voi helposti tilata emättimen happamuutta mittaavia puikkotestejä (omanikin ovat jo matkalla...)
Naisen tulisi välttää orgasmia, jos mielii saada tytön, koska se muuttaa emätintä taas emäksisempään suuntaan. Yhdyntöjä tulisi välttää kahden vuorokauden sisällä ennen ovulaatiota. Vau.fi:n mukaan miehen tulisi välttää siemensyöksyä noin viikon verran ennen ovulaatiota, koska "vanha sperma" sisältää enemmän tyttösiittiöitä. Olen kyllä kuullut myös sellaisen teorian, että jos haluaa tytön, niin miehen kannattaisi saada päivittäin-joka toinen päivä ennen ovulaatiota noin kuukauden ajan, koska tällöin sperman tyttösiittiömäärä lisääntyisi. Tällä on kuitenkin luultavasti vain huomattavan pieni merkitys lopputulokseen.
Sitten vielä sellainen huomio, jonka tein luettuani tietoa lapsettomuushoidoista ja lueskelemalla lapsettomuuteen liittyviä blogeja sekä keskustelupalstoja: pakastetusta spermasta syntyy useimmiten tyttöjä. Tällä tarkoitetaan siis spermapankissa säilöttyä spermaa, mutta jossain keskustelussa nainen sanoi, että oli saanut terveen tyttövauvan tehtyään ns. koti-inseminaation kotipakastimessaan säilötystä spermasta! Tämän pitäisi kuitenkin olla lähes mahdotonta, koska sperman säilömiseen käytetty lämpötila on todella alhainen, ja siihen ei kotipakastin pysty. Eli tästä keinosta "saavat" nauttia vain spermapankin käyttäjät.
Tytönteko-ohjeet:
- Vältä perunaa ja suolaa, syö vähintään 500g maitotuotteita päivässä ja ota päivittäin 400-600mg magnesiumia, 500-700mg kalsiumia ja 5-7,5μg D-vitamiinia n.2kk ajan ennen toivottua hedelmöitysajankohtaa. Vähennä päivittäinen energiamäärä juuri ja juuri kulutustasi vastaavaksi, jos syöt tavallisesti enemmän kuin sinun pitäisi. Juo karpalomehua ja sitruunavettä, vältä kofeiinia, syö greippejä, ananasta ja muita happamia tuotteita.
- Opettele tunnistamaan ovulaatiosi!
- Yhdyntä 5-3vrk ennen ovista, ei muutamaan päivään sen jälkeen (ainakaan ilman kumia :) )
- Opettele tunnistamaan ovulaatiosi!
- Yhdyntä 5-3vrk ennen ovista, ei muutamaan päivään sen jälkeen (ainakaan ilman kumia :) )
- Ei orgasmia naiselle
Näitä ohjeita kokeilen itse, onneksi kaikki nuo ravintolisät löytyvät jo kaapista!
ps. ovistestissä vahvempi haamu kuin eilen, mutta negatiivinen silti.
pps. anteeksi kirjoitusvirheet, oikoluku jäi yhteen kertaan!
Näitä ohjeita kokeilen itse, onneksi kaikki nuo ravintolisät löytyvät jo kaapista!
ps. ovistestissä vahvempi haamu kuin eilen, mutta negatiivinen silti.
pps. anteeksi kirjoitusvirheet, oikoluku jäi yhteen kertaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti