Toivomme vauvaa syntyväksi vuoden 2016 puolella. Näillä näkymin hän tulee olemaan meidän viimeinen lapsemme, koska alkaa tila loppua kesken. Meillä on kolme makuuhuonetta, joten kaksi lasta täytyy sijoittaa sitten samaan huoneeseen, kun vauva on tarpeeksi vanha lähtemään meidän huoneestamme. Jos kuitenkin käy niin onnellisesti, että löydämme lähivuosina 5-6 makuuhuoneisen, muuttovalmiin omakotitalon, niin sitten harkitaan josko hankittaisiin vielä 1-2 lasta. Mutta nyt keskityn ajattelemään tätä mahdollista tulokasta viimeisenä, jotta osaan asennoitua odotusaikaan ja vauvavuoteen oikeanlaisella kunnioituksella.
Ongelmallista projektin aloituksessa on se, ettei minulla ole kuukautisia, joten ovulaatio täytyy metsästää summamutikassa. Kuukautiset katosivat, kun laihduin viime vuonna 50 kiloiseksi, noin 4 kiloa lähti painoa. En ole kuitenkaan alipainoinen, koska olen vain 164cm pitkä. Tuo kilomäärä ja viimeisista tenteistä aiheutunut stressi kuitenkin riittivät hävittämään kuukautiset. En ole käyttänyt koskaan hormonaalista ehkäisyä, eli siitä ei voi olla kyse. Toivottavasti kuitenkin ovuloin!
Ovulaatiotesteillä olen etsinyt ovista nyt neljän päivän ajan. Viimeisenä helmikuun päivänä emme enää käyttäneet suojaa, mutta olisi aika hyvä tuuri jos ovulaatio olisi juuri silloin ollut! Teen kuitenkin raskaustestin varmuuden vuoksi 14.päivä. Nyt siis ei ole vielä ovulaatiota löytynyt, haamu on näkynyt muina päivinä, paitsi eilen ei näkynyt haamun paikalla yhtikäs mitään. Olen seuraillut kropan tuntemuksia jo useamman kuukauden, ja limainen valkovuoto sekä pienenpienet vatsan nipistykset sijoittuvat lähes poikkeuksetta 12.-22.päivän välille. Uskon ovulaation tapahtuvan tuolloin, mutta teen testejä kuitenkin jo ennen sitä.
Tässä kuussa vielä tarkkailen kiertoani ja ensi kuussa sitten koitetaan ajoittaa petipuuhia ovulaation ympärille enemmän. Aiempia raskauksia suunniteltaessa emme tarkkailleet kiertoa ollenkaan, hommailtiin vaan kuun ympäri joka toinen päivä. Nyt kuitenkin haluan kokeilla tätä suunnittelutekniikkaa, ihan vain kokeilumielessä. Tiedän, että siellä nyt monet lapsettomat lukevat tätä tekstiä vihaisena, kun näin leikin ja rellestän omalla hedelmällisyydelläni. Voimia teille kaikille, ja muistakaa, ettei muiden onni ole teiltä pois <3.
Uhmaan kohtaloa ja luonnonvoimia vielä sen verran, että toivontoivontoivon ovulaation olevan ensi kuussa 25.-26.päivä, jolloin hedelmöittyminen tapahtuisi 27. päivän kieppeillä. Tällöin vauvan laskettuaika olisi mieheni syntymäpäivänä 18.1. Ei sillä ole suurta merkitystä lopputuloksen kannalta, koska ei vauva yleensä synny juuri laskettuna päivänä, enkä myöskään ole tietoinen kiertoni pituudesta, joka myöskin vaikuttaa laskettuun aikaan. Olisi vain kiva katsella tuttua ja tärkeää päivämäärää neuvolakortissa :). Oon varmaan ihan höpö teidän mielestä? :D
Uskon, että vauvan sukupuoleen voi vaikuttaa kymmenenprosenttisesti. 90% arpaonnea ja 10% vaikutusvaltaa. Meillä on jo kaksi poikaa, joten luonnollisesti haaveilen tyttövauvasta. Tärkeintä on tietenkin vauvan terveys, ja ensisijaisesti odotamme vauvaa, emme tyttöä tai poikaa. Mutta ei ole mitään menetettävää, vaikka koittaisimmekin sukupuoleen vaikuttaa. Teen erillisen postauksen kaikista tieteellisistä sekä epätieteellisistä keinoista, joita käytämme tehdäksemme tytön. Nyt on kuitenkin aika lähteä hakemaan lapset kotiin ja valmistautua viimeiseen työiltaan ennen neljän päivän vapaita! Palataan!
Meillä on yritys alkamassa ensi kuussa ja toinen olisi toiveissa. Kiva löytää tämmöinen blogi missä kerrotaan alusta alkaen, vaikka tuttua touhua se on. Jään seuraamaan :)
VastaaPoistaVoi ihanaa, kovasti onnea teille yritykseen! :) Itsekin tykkään lukea blogeja, joissa on ihan alusta saakka kerrottu vauvanhankintasuunnitelmien kulku, ja ajattelin itsekin koittaa. Tervetuloa mukaan! :)
PoistaIhana blogi sinulla, jään seuraamaan! Itseänikin piinaa vauvakuume, vaikka esikoinen on vasta 7-kuinen. Harmi vain, että mies ei ole hirveän innostunut :D
VastaaPoistaToivottaan, että pikkuinen ilmoittaisi teille tulostaan! :)
Ps. Olisi todella mukavaa lukea kätilön työstä.
http://vuosielamaa.blogspot.fi/
Sinulla on myös tositositosi ihana blogi, oon seuraillut teidän ja pikku Aadan elämää jo monta kuukautta :). Vetoa miehellesi siihen, että ekat lapset kannattaa tehdä pienellä ikäerolla :P itse koin sen ainakin mukavaksi, kun lapsilla oli jo pienestä pitäen seuraa toisistaan, ja nyt vuosia myöhemminkin leikkivät vielä yhdessä! :) sano, että kätilö täällä neuvoo :D
PoistaSe jäi sanomatta, että voin välillä täällä raottaa ovea kätilön työhön myös :)
Poista